Arja Koski, käräjäoikeuden tuomari, saa uhkaavia sähköposteja ja hänelle alkaa tapahtua omituisia onnettomuuksia. Siinä samassa hän huomaa myös oman perheonnen olevan katoavaa sorttia, työttömäksi jäänyt mies makoilee kotona eikä edes viitsi hakeutua töihin. Tapahtumat etenevät tasaisesti pyörien pääasiassa hänen oman ajatusmaailmansa ympärillä, joka alkaa muuttua kirjan edetessä yhä vain sekavammaksi. Poukka on saanut hienosti kuvattua mielialan muutokset ja koko kaoottisen tilanteen etenemisen päähenkilön päässä.
Alkaessani kuunnella kirjaa, oletin että tämä on enemmän dekkari kuin mitä se lopulta olikaan. Kirja keskittyy enemmän perheen ja kenties Arjan omiin henkilökohtaisiin ongelmiin eikä niinkään taustalla pyörivään jännityselementtiin jota vain aika ajoin tuotiin esille erilaisten tapahtumien myötä. Loppua kohden nämäkin asiat alkoivat kuitenkin nivoutua yhteen.
Tämä oli sinänsä hyvä kirja, mutta jotenkin puuduttavaa odotella että milloinkohan alkaa tapahtua jotain. Itselle tämä tuntui vähän tylsältä vaikka loppuratkaisu olikin yllättävä. Jos ei olisi ollut, olisi kirja ollut minun kannaltani floppi. Pienellä klikillä Poukka sai palautettua kunnian ja lukijan myös palaamaan tapahtumiin mitä oli kirjassa aikaisemmin tapahtunut: “Ai niin, aivan!”.
Ihan ok kirja lopulta vaikka ei ehkä ihan sellainen mitä odotin.