Tämä Antto Terraksen kirja on melkoinen tarina Viron elämästä itsenäistymisen jälkeen Tallinnassa ja vähän maaseudullakin. Terras itse lähti pois Neuvostoliiton hajottua ja muutti Suomeen, hän totesi suoraan ettei hänellä olisi ollut kykyä ja taitoja selviytyä siitä 90-luvun villistä ajasta Tallinnassa.

Virosta tuli kapitalistinen yhteiskunta yhden yön aikana. Kaikki asiat eivät kuitenkaan muuttuneet vuorokauden vaihtuessa, muun muassa lainsäädäntö oli vielä mitä oli ja poliisillakin oli Tallinnassa 90-luvun alussa vain kaksi toimivaa autoa. Yksityisyritteliäisyys kukoisti villinä eikä se noudatellut lainkaan samoja sääntöjä kuin mihin länsimaissa oli vuosien aikana totuttu.

Tässä myllerryksen ajassa ihmishenki oli todella halpa, jopa purukumipaketti voi olla syy pistää toinen kylmäksi. Noista ajoista on Virossa jo päästy paljon eteenpäin, mutta vuosien kypsymistä se on vaatinut. Täytyy ymmärtää että ihmiset olivat kasvaneet Neuvostoliitossa eikä heillä ollut oikeasti käsitystä siitä miten kapitalistisessa yhteiskunnassa minne heidät hetkessä heitettiin olisi pitänyt elää. Uuden elämäntyylin ja sen mukanaan tuomat vaatimukset ja rajoitukset voi oppia vasta vuosien kuluessa ja sukupolvien vaihtuessa.

Raaka ja mielenkiintoinen teos tämä oli, mutta toisaalta myös vähän loppua kohti puuduttava. Tappamiset seurasivat toisiaan ja syyt pysyivät kutakuinkin samoina. Keinot millä ilma päästettiin pihalle vaihtelivat jonkin verran, mutta siitä huolimatta noudattelivat samaa totuttua kaavaa. Ehkä tämä kirja kuitenkin auttaa ymmärtämään kuinka pitkän matkan maa on tehnyt kolmessakymmenessä vuodessa – ja kuinka paljon matkaa on vielä edessä. Esimerkiksi Tallinnan torin hallinta oli vielä kirjaa kirjoitettaessa rikollisten hallussa. Tämä laskee myös omaa intoa käydä siellä ostoksilla kun tietää mihin osa rahoista katoaa. Mutta ehkä sekin vielä aikanaan muuttuu, kaikki parannukset tapahtuvat hitaasti mutta vääjäämättä.