Tykkään Jari Tervon tavasta kirjoittaa, siinä on jotain samantyylistä huumoria kuin mitä itse viljelen. Harmi kyllä, en saanut tätä lainausta luettua yhdessä pätkässä vaan jouduin lukemaan kirjan erinäisistä syistä johtuen kolmessa vaiheessa enkä nyt enää jälkikäteen kovinkaan hyvin muista mitä alussa tapahtui.
Loirin nuoruus tuntui olevan aika hurjaa menoa, olikohan kaikilla muillakin samanlaista 60- ja 70-lukujen taitteessa? Villiä aikaa ilmeisesti. Naiset tuntuivat vaihtuvan jatkuvasti, naimisiin mentiin ja sitten erottiin. Loirilla oli myös kova hinku päästä julkisuuteen ja sen hän myös päättäväisyydellään pystyi tekemään. Hän oli hyvin taitava monella alalla ja kirjasta sai sen kuvan että jos hän jotain halusi tehdä, hän sen myös teki. Ja hyvin.
Jotkut asiat mistä hänet muistettiin eivät välttämättä olleet niitä asioita mistä hän itse olisi halunnut tulla muistetuksi. Kuten se että Loiri voitti “kaatumisen Suomen mestaruuden” ja sen jälkeen hänen haluttiin kaatuilevan paikassa kuin paikassa. Se ei ollut asia mistä hän oli ylpeä, mutta taisi olla Turhapuro leffoihin kuitenkin yksi hyvä lisä.
Todella paljon hän ehti uransa aikana tekemään. Uran, joka toki jatkuu vieläkin mutta ehkä vähän rauhallisempaan tahtiin jo iän karttuessa. Mutta samalla, paljon traagisia tapahtumia mahtui Loirin elämään ja vielä vanhemmilla päivillä liikalihavuus ja sairaudet loivat pahan varjon. Näistäkin hän sai lopulta osavoiton onnistuttuaan laihduttamaan paljon.
Turhapuron kulta-ajan eläneenä sanoisin että kirja kannatti todellakin lukea. Tästä sai hyvän ja värikkään kuvan siitä mitä julkisuuden takanakin tapahtui.