Tämä on jo kolmas kirja sarjasta ja se sijoittuu aikaan ennen “The Program” -kirjan tapahtumia. Vielä ei olla tilanteessa missä nuorten itsemurhat etenevät epidemian oloisesti mutta kirja kertoo samalla tyylillä siitä kuinka yllättäen kuolleiden lasten vanhemmille järjestetään apua jotta he voivat käsitellä surunsa ja päästää irti lapsestaan. Tämän toteuttavat toiset samanikäiset lapset, jotka tekevät työkseen tätä sijaislapsitoimintaa. He esittävät muutaman päivän ajan menehtynyttä lasta jotta vanhemmat voivat sanoa hyvästit tälle. Mutta onko kaikki kuitenkaan sitä miltä näyttää.
Kirjassa hivutellaan kohti dystooppista yhteiskuntaa missä mielenterveyteen liittyviä asioita hoidellaan vähintäänkin kyseenalaisilla keinoilla. Jännittävä kirja on saatu aikaan vaikka tuntuu että tästä puuttuu kuitenkin se realistinen mahdollisuus että näin voisi koskaan tapahtua. Tai toisaalta, koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Mitä tahansa voi tulevaisuudessa tapahtua.
Tämä oli vähän hitaasti etenevä, ehkä vähän turhaan selittelevä kirja. Minulle tuli jotenkin etäisesti mieleen nämä amerikkalaiset teknologiakirjat jotka tuntuvat tähtäävän vain sivumäärän kasvattamiseen. Jos saisin, niin tiivistäisin tapahtumia vähän ja tämä jaarittelun tunne voisi jäädä silloin pois.
Mutta se niistä natinoista. Muuten tämä oli kiva kirja lukea, sopi hyvin noiden kahden aikaisemman lukeman kirjan teemaan. Hiljalleen kirjan edetessä tarinaa liimattiin kohti näitä myöhempiä tapahtumia, joskin vielä puuttuu jotain välistä. Se lienee seuraavan kirjan aihe, eli tulevaksi luettavaksi “The Epidemic”.