Toimittaja Marina Ovsjannikova tuli kansainvälisesti tunnetuksi kun hän Venäjällä suorassa uutislähetyksessä nosti sotaa vastustavan kyltin uutistenlukijan takana maaliskuussa 2022. Tästä alkoi hänen piinansa joka kesti vuoden ennen kuin hän pääsi lopulta pois Venäjältä tyttärensä kanssa.

Kirjan tarina maastapaosta on verrattavissa agenttikirjojen tarinoihin. Venäjän tiedustelupalvelu teki kaikkensa pitääkseen hänet maassa ja informaatiovaikuttamisella pyrki tuhoamaan hänen maineensa muualla maailmassa. Koska Venäjä on tässä erittäin taitava, sai se käännettyä jopa Ukrainassa julkisen mielipiteen häntä vastaan. Itsekin liikkuessa tässä informaatiokaaoksessa käy välillä mielessä että mitä jos hän onkin FSB:n agentti joka on järjestetty länsimaahan ja pyrkimyksenä on vaikuttaa mielipiteisiin, ehkä sodan jälkeisiin sellaisiin? Hän puhuu siitä että Venäjä palaisi sodan ja Putinin tuhoutumisen jälkeen sivistyneeksi maaksi kansainväliseen yhteisöön, mutta se lienee jo kaikille selvää että sellaista ei voi tapahtua vuosikymmeniin. Venäjä tulee olemaan hyvin pitkään se maantieteellisesti suuri hylkiömaa ellei se hajoa pienempiin valtioihin, mikä sekin on mahdollista. En halua uskoa tähän salaliittoskenaarioon, mutta nykyään ei voi olla mistään varma.

Kirjassa on kuitenkin asioita mistä olen hänen kanssaan selkeästi eri mieltä. Yksi näistä on Aleksei Navalnyin rooli Venäjällä. Suurin osa omaan mielipiteeseen johtaneista asioista on kirjan julkaisun jälkeen tapahtuneita, enkä tiedä ovatko ne vaikuttaneet Marinan mielipiteisiin sittemmin. Putinin myrkyttämä ja vankilassa pitämä Navalnyi edustaa omien sanojensa mukaan vapaata Venäjää, mutta hänen ja hänen joukkojensa ulostulot ovat kesän mittaan vahvistaneet käsitystä että hän on myös imperialistinen eikä todennäköisesti suhtautuminen ulkomaihin muuttuisi juurikaan nykyisestä vaikka he nousisivat valtaan. He puhuvat Krimistäkin osana Venäjää.

Toinen asia mikä pisti silmään kirjassa oli se että Ovsjannikova pitää sotaa Putinin sotana ja kansaa vain propagandalla käännytettynä sodan puolelle. Varsinaiset sotarikokset ovat kuitenkin sotilaiden tekemiä ja sodan kannatus tuntuu olevan Venäjällä varsin suurta. Tämä ei ole vain Putinin sota.

Tämä oli kuitenkin hyvä kirja kertoessaan mitä Venäjällä tapahtuu uutistoimistoissa sekä siitä kuinka paljon siellä on tehty propagandaa kahdenkymmenen vuoden aikana ja tehdään edelleen omille kansalaisille. Moni toimittaja on hänen mukaansa täysin eri mieltä asioista, mutta on vaikea luopua työstä ja käytännöstä omasta elämästä vastustamalla käskyjä siitä mitä uutisissa pitää valehdella ja mitä ei saa kertoa lainkaan. Toisaalta, muutosta ei tule koskaan ellei suurempi joukko ihmisiä nouse Putinia vastaan. Se joka kontrolloi tiedotusvälineitä, hallitsee kansaa.