Tämä kirja on nimeltään tuttu varmaankin hyvin monelle, Oscar Wilde todennäköisesti vieläkin tutumpi.
Dorian Gray kuuluu ylempään kansanluokkaan. Hän on kaksikymppinen varakas kaveri ja yksi hänen tutuistaan on taidemaalari Basil Hallward. Hän tutustuu myös Lordi Henryyn Basilin kautta ja heistä tulee pitempiaikaiset ystävykset. Heidän elämänsä ja keskustelunsa kietoutuu enemmän nautintoihin, eikä niinkään työntekoon.
Basil on maalaamassa Dorianista muotokuvaa, mutta Doriania pelottaa se että hän tulee menettämään aikanaan komeutensa ja kuva on ainoa muisto hänen nuoruudestaan. Hän toivoo että kuva voisi olla se joka vanhenee eikä hän itse. Toive toteutuu; Basilin maalaama kuva alkaa elää hänen elämäänsä siinä missä hän itse säilyttää nuoren ulkonäkönsä. Kuva vanhenee ja muuttuu vuosien ja vuosikymmenien varrella. Kuvassa näkyy ikääntymisen lisäksi kaikki kaikki Dorianin tekemät synnit. Tämä alkaa kauhistuttaa Doriania eikä hän halua selitellä kenellekään mitä kuvalle on tapahtumassa. Hän piilottaa kuvan yläkertaansa lukkojen taakse.
Kirja on ihan hyvin kirjoitettu, välillä vain henkilöiden syventyminen johonkin pohdiskeluun vei ainakin omat ajatukseni pois lukemisesta ja keskittyminen herpaantui. Nämä kohtaukset saattoivat olla sivujen pituisia. Kärsimätön luonteeni ei vaan antanut periksi tällaiselle. Näiden lisäksi toki kirjassa tapahtui myös paljon. Epäilemättä ihan valaisevaa lukea myös tällaista 1800-luvun kirjallisuutta mikä omana aikanaan aiheutti paheksuntaa.
Tämä oli samalla ensimmäinen Keskisuomalaisen listalta “100 kirjaa, jotka jokaisen tulee lukea”. Edistymistäni voi seurata täällä. Onkohan kymmenen vuotta sopiva tavoite lukea nuo kaikki?