Sävel: Hector, Työttömän arkiviisu:

2 tuntii, ei mittään
4 tuntii, ei mittään
6 tuntii, 8 tuntii, ei mittään
10 tuntii, ei mittään
10 tuntii 37 minuuttii, ei mit… eikun hetkinen, on täsä jottain!

Fillarilenkki kestää vajaa puolitoista tuntia. Tämä tarkoittaa sitä että 1.4 kertaisella nopeudella kuunneltuna tämä äänikirja sätki aika tarkkaan kahden tunnin pätkissä eteenpäin. Kahden ensimmäisen lenkin jälkeen (4 tuntia) olin jo heittämässä opuksen paikalliseen kanavaan, mutta ajattelin että täytyyhän jokaisessa kirjassa – lukuunottamatta puhelinluetteloa *) – tapahtua jossain vaiheessa edes jotain. Ilmeisesti ei tarvitse.

Venetsiassa on käynnissä UNESCON projektiin liittyvä kokous mihin myös EU osallistuu. Projektin tavoitteena on pelastaa uppoavan Venetsian rakennuskanta. Suomesta osallistuu projektiin muutama virkamies ja yksi rakennusinsinööri, Marrasjärvi. Marrasjärven tehtävänä on tehdä varsinainen työ ja miettiä että mitä voitaisiin tehdä ettei koko kylä vajoa liejuun. Kaikki muut osallistujat ovat sitten eri tason projektikonkareita jotka tiesivät miten EU-projektit etenevät, eli käytännössä eivät etene politiikan takia. Marrasjärvi turhautuu ja lopputuloksena pelastettiin kaupungin sijaan yksi aasi kanavasta.

Kirja on enimmäkseen eri asioiden yksityiskohtiin menemistä, millä on ja ei ole mitään tekemistä tarinan kanssa. Kirjassa on tietyllä tavalla kiinnostavia yksityiskohtia sieltä sun täältä, kuten Venetsian arkkitehtuurista sekä veden virtauksista, sen vaikutuksista veden korkeuteen ja tätä kautta koko rakennuskantaan. Raittila on selvästi erittäin hyvin perillä monesta asiasta. Yksi asia matkan varrella tökkäsi kovasti korvaan kun hän puhui geostationaarisella radalla kulkevasta vakoilusatelliitista jolla voitiin kuvata orava maan pinnalta. Tämä meni niin paljon huti todellisuudesta että olin ajaa fillarillani ojaan. Näin tarkkoja kuvia voidaan ottaa satelliitista käsin, mutta ne kiertävät vain muutaman sadan kilometrin korkeudella, eivät geostationäärisellä radalla, yli 35.000 km:n korkeudella maan pinnasta.

Ainakin tässä äänikirjassa häiritsi pahasti kertojan vaihto kahden ihmisen välillä. Toisinaan Marrasjärvi kertoo tarinaa ja väliin hyppäsä Saranpään päiväkirja joka kertoo tapahtumista hänen kannaltaan. Saranpään rooli projektissa jäi minulle vähän hämärän peittoon, mutta päässä hänellä kuitenkin viirasi jonkin verran eikä lääkitys ollut ihan kohdillaan. Molemmat kertovat minä-muodossa tapahtumista, joten kertojan vaihdon joutuu päättelemään kontekstista. Aina se ei ole selvää ennen kuin tarina on edennyt jonkin matkaa eteenpäin. En tiedä onko painetussa kirjassa kenties jotain mikä erottaa nämä toisistaan, äänikirjassa tämä on kuitenkin sekavaa.

Kirjan viimeisen puolen tunnin aikana kertojaksi siirtyy Tuuli, Italiassa asunut ja kieltä osaava nainen joka toimi silloin tällöin kirjassa tulkkina. Tässä vaiheessa muutamia irtoasioita solmitaan yhteen jotta lukijalle paljastuisi edes jossain vaiheessa mistä kirjassa oli kyse. Taustalla oli salakuljetusta ja muuta kähmintää niin Yhdysvaltojen armeijan tukikohdan sotilaiden kuin paikallisten välillä. Näistä olisi voinut rakentaa jopa kirjan ensimmäiseen kymmeneen tuntiin jonkinlaisen tarinan, mutta on kai se hyvä että edes viimeinen puoli tuntia käytetään siihen.

Otin tämän Helmetin hyllystä kohdasta “palkitut teokset” ilman tarkempaa tutustumista. Suureksi yllätykseksi näin jälkikäteen paljastui että teos on saanut 2001 Finlandia-palkinnon. En ole varmaan kultturelli enkä varsinkaan ymmärrä kirjallisuudesta mitään, sillä tämä ei ollut mitenkään viihdyttävä. Jatkan omalla linjalla ja unohdan kaikki palkitut kirjat.

*) Junnuille tiedoksi: puhelinluettelo oli paksu kirja jossa oli puhelinliittymien omistajien nimet, osoitteet ja puhelinnumerot joltain tietyltä alueelta. HPY:n (Helsingin Puhelinyhdistyksen) luettelossa oli pääkaupunkiseudun liittymien omistajien tiedot. Se oli aikanaan kirjallinen myyntimenestys sillä se jaettiin jokaiseen kotiin missä oli kiinteä **) puhelinliittymä. Siinä oli myös pääkaupunkiseudun kartta, joka oli kätevä repiä irti ja tehdä siitä vaikka autoon paikallinen kartasto. Niin, Google mapsia ja navigaattoria ei silloin vielä ollut.

**) Vielä kännykkäkansalle tiedoksi: kiinteä puhelinliittymä oli sellainen että kotona pöydällä kunniapaikalla oleillut puhelin oli johdolla kiinni puhelinkeskuksessa eikä puhelinta voinut rahdata mukana kun lähti talosta. Eikä siinä ollut pelejä. Eikä tekstiviestejä. Sillä voi soittaa ja puhua toisen ihmisen kanssa. Tai automaatin, kuten neiti aika ***).

***) Neiti aika oli palvelu johon soitettaessa kuuli paljonko kello on. Vanhassa luurissa kun ei ollut kelloakaan.