Jennifer Doudna kasvoi ja vietti nuoruutensa Havaijilla pienessä kaupungissa. Hän sai aikanaan isältään lahjaksi James Watsonin kirjan “The Double Helix”, missä ensimmäistä kertaa pystyttiin näyttämään millainen DNA:n rakenne on. Tästä kirjasta hän sai inspiraation tutkia elämän ihmeitä. Vielä tässä vaiheessa hänen tutkijanuransa oli hyvin kaukainen haave, sillä silloin ei vielä naisia tutkijoina juuri ollut ja asenne oli hyvin negatiivinen hänen haaveilleen. Mutta raja-aidat on tehty kaadettaviksi ja juuri sille tielle hän lopulta lähti. 

Kirjassa on mielenkiintoisesti avattu sitä miten hänen työnsä lähti siitä että bakteerit pystyivät kehittämään vastustuskykyä viruksille kopioimalla omaan RNAhan pätkiä viruksesta joka on aikaisemmin hyökännyt sen kimppuun. Nyt kun sama virus hyökkäsi uudelleen, bakteeri pystyi löytämään osuman omasta RNAstaan ja käyttämään tiettyä entsyymiä katkaisemaan viruksen DNA:n, toisin sanoen tuhoamaan sen. Tätä vastaavaa menetelmää hyödyntämällä pystyttiin luomaan välineet jolla DNAta pystyttiin muokkaamaan halutulla tavalla. Tämä sai nimen CRISPR-Cas9. 

Kirja on myös kertomus siitä miten raadollisessa kilpailuympäristössä tutkijat toimivat. Tutkijoista muodostuu kuppikuntia jotka hajoavat taas kun joku haluaa vetää maton toisen alta. Toisia kiinnostaa raha, toisia taas enemmän tutkimustulosten hyödyntäminen ihmiskunnan hyväksi. Kaiken hyvän takana on paljon selkään puukotuksia ja kampituksia joita tapahtui tämänkin tutkimuksen aikana. 

CRISPR tutkimuksesta kiinnostui myös DARPA, Yhdysvaltojen puolustusvoimien tutkimusyksikkö. Vastaavaa menetelmää geenien muokkaamiseen voisi käyttää myös terrorismitarkoitukseen, joten DARPA halusi panostaa myös “anti-CRISPR” tutkimukseen jotta voitaisiin mahdolliset geenimuokkaukseen perustuvat hyökkäykset torjua. Tämä työ alkoi 2010-luvun loppupuolella.

Kirjassa käsitellään myös erilaisia näkemyksiä eettisestä lähtökohdasta. Ensinnäkin on jako kahteen isompaan asiaan: Ensimmäinen on geneettinen editointi silloin kun se tehdään sairauden hoitamiseksi eikä jää perinnölliseksi, toisin sanoen muunnetaan geenejä joko putkessa tai suoraan ihmisessä siinä tarkoituksessa että voidaan korjata esimerkiksi jokin perinnöllinen sairaus. Tämän hyväksyvät pääasiassa kaikki. Toinen mahdollinen menetelmä on korjata suoraan “perintölinjaan” jokin geeni, joka on esimerkiksi tullut aikojen saatossa mutaation kautta aiheuttaen jotain tautia jälkeläisissä. Nykytekniikalla näitä voidaan myös korjata, mutta tässä on jo hyvin paljon vastustusta tällä hetkellä, emme tiedä tarpeeksi näiden muokkauksien muista vaikutuksista.

Eettisesti arveluttavampaa on se että sairauksien lisäksi voitaisiin periaatteessa myös parantaa ihmisen ominaisuuksia, esim. pituuden, näön, ja lihaksien suhteen sopivasti DNAta muokkaamalla. Onko tämä hyväksyttävää? Lisääkö se eriarvoisuutta tulevaisuudessa vai mahdollisesti vähentäisi sitä? Näissä asioissa on hyvin paljon eri näkemyksiä ja vain tulevaisuus tulee näyttämään mitä tapahtuu. Se on kuitenkin varma että teknologia on sitä varten olemassa ja se paranee jatkuvasti, ainoa rajoittava tekijä tällä hetkellä on se ettei kukaan vielä uskalla tehdä tällaisia muutoksia ja lainsäädäntökin on sitä vastaan. Kiinassa yksi tutkija rikkoi tämän tabun ja muokkasi munasolun geenejä sen verran että on poistanut kahden HIV-positivisen vanhemman perintölinjasta geenin joka altistaa HIVille, käytännössä siis tekee jälkeläiset HIV resistanteiksi. Jälkeen päin on tosin huomattu että tämä muutos myös ilmeisesti parantaa muistia. Muokkaaminen voi siis olla hyväksi yhdessä asiassa, mutta toisaalta emme tiedä mitä kaikkea yksi muutos voi tuoda mukanaan myös negatiivisia asioita. Kyseinen tutkija sai sittemmin toimiensa johdosta potkut ja joutuu vastaamaan asiasta Kiinan oikeudessa.

Kirjan loppupuolella päästään koronaan. Geenimuokkausteknologioita on käytetty pandemian alkun jälkeen parempien  viruksien havaintomenetelmien luomiseen sekä myös uusien rokotteiden kehittämiseen. Ja paljon uutta on tulossa vielä tulevaisuudessa. Kirjassa on näitäkin asioita käsitelty niin että vanhat ja uudet periaatteet rokotuksien toimivuudelle on selitetty hienosti. Myös uusimpana tekniikkana on tulossa todennäköisesti ihan lähivuosina hoitomenetelmä, joka ei puutu ihmisen immuunijärjestelmän kautta kuten rokotteet, vaan tuhoaa hyökkäävän viruksen suoraan.

Jennifer Doudna tutkijakolleegan ja ystävän Emmanuelle Charpentierin kanssa saivat Nobelin palkinnon 2020 tästä vuosien aikana tehdystä tutkimuksesta.